Monica Thompson
Rantaviivan puutteesta ja perunapeltojen määrästä huolimatta Idahossa sijaitsevan Aberdeenin uusin supertähti on raivannut tiensä huipulle USA:n 2020/2021-surffikaudella.
Monica Thompson ilmaantui kuin tyhjästä kaikkien huulilla olevaksi nimeksi surffimaailmassa voittaen sekä Kalifornian läntisen piirin että Hawaijin naisten High Air -surffauskilpailut.
Monica varttui poimien perunoita ja sokerijuurikkaita vanhempiensa maatilalla Idahossa, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, mikä surffilauta on, ennen kahden viikon kesäreissua Kaliforniaan, kun hän oli 8-vuotias. "Kun ensimmäisen kerran nousin surffilaudalle, jokin tuntui oikealta", Monica muistelee. "Rakastuin surffaukseen heti."
Monica matkusti aina kun mahdollista'serkkunsa luokse Santa Monicaan, Kaliforniaan, jossa hän vietti kaiken aikansa vedessä.
Hänen ensimmäinen suuri voittonsa tuli vuoden 2015 Santa Monican naisten surffauskilpailussa. Siitä lähtien Monica on ollut jatkuvasti kolmen parhaan joukossa jokaisessa kilpailussa, johon hän osallistuu.
Uran kohokohdat
Toukokuu 2021, kärkipaikka Hawaijin naisten High Air -surffauskilpailuissa.
Heinäkuu 2020, 1. sija vuoden 2020 California West Big Wave Ridessa.
Elokuu 2016, 3. sija vuoden 2016 Hawaian Grande National Elite Surf -kilpailussa.
Syyskuu 2015, 1. sija vuoden 2015 Santa Monica Women's Surf -kilpailussa.